Aika joka ravisteli egoa

28.12.21 | Henkinen kasvu, Hyvinvointi, Joulu, oma voima, Terveydenhoito | 0 Kommenttia

kun inspiraatio iskee, se iskee. Tänään se iski minuun hetkellä, kun olin kuorimassa perunoita hirvikeittoon.

Ei auttanut, kuin laittaa vauhtia pilkkomiseen ja kuorimiseen ja napata kone auki.

Joskus mietin , että kirjoitanko sitä, mitä minulta ”halutaan” kuulla vai kirjoitanko sitä rehellisintä, ominta sen hetkistä ajatusta ja tunnetta, mikä mielessä pyörii. Valitsen jälkimmäisen. 

Meidän joulunaika oli aika rankka. Sairastimme tämän mediaseksikkään k jutun, joka jokaisessa varmasti jonkinlaista mielipidettä herättää. Itseäkin se pisti nojaamaan omaan valoon ja voimaan.

Kohdallani tauti oli ikävä, mutta ei poikkeuksellinen. Olen sairastanut yhtä ikäviä juttuja ja ollut vapaa kotiin soitetuista neljästä puhelusta,joissa todetaan että nyt olette valvonnan alla, saanut hoitoa ilman pakotusta lääketieteelliseen testaamiseen ja ollut normaali kansalainen, ilman karttelua taudin jälkeen.

Lisäksi perheemme 3 muuta jäsentä sairasti taudin normaalina, lievänä flunssana ja yksi ei sairastanut ollenkaan. Jos olisin ollut enemmän voimissani, minua ei olisi testattu vaateena hoidon vasteeksi. Ei todellakaan. Testillä ei ole mitään merkitystä eikä sillä ollut sitä myöskään hoitoni kannalta. Sitä ei tarvittu hoitooni millään tavalla.

Tilastoihin ja pimeään byrokratiaan ainoastaan. Siihen sitä tarvittiin. Olen niin väsynyt tähän sontaan, jos suoraan sanon. No, olin väsynyt ja kipeä ja kaikella on tarkoituksensa. 

Tämä aika on ravistellut lujaa myös omia arvomaailmoja ja pistänyt miettimään ystävyyssuhteita ja sitä, mitä ihmiset lopulta ovat ja mitä palvelevat paineen alla.

Samalla se pistää hyväksymään toisen ihmisen valinnat, näkemään toisen ihmisen perspektiivin ja arvomaailman ja hyväksymään toisen ihmisen valinnat ja kunnioittamaan niitä. Se ottaa lujille ja toisilla se ei ota.

On ollut omalla tavallaan järkyttävääkin huomata, miten ihmiset pyörtävät paineen alla periaatteistaan ja taipuvat pelkojen alle.

Mutta. Se laittaa myös, yhä edelleen meidät kovaan kouluuun toteamaan, että nyt on näin ja minun oma valintani on minun ja toisen valinta on toisen. Se, miten se vaikuttaa omaan elämään, on omaa luomistyötä.

Lahjaksi olen saanut tältä ajalta kykyä pysähtyä, katsoa egon kiukuttelua ja kolhiintumista ja jatkaa nöyrempänä.

On paljon köysiä, naruja ja lankoja, ihmissuhteita ja vaiheita, joista olen päästänyt henkisellä tasolla irti, välillä sielussani itkien, välillä helpottuneena, välillä tuntematta yhtään mitään.

Tämä aika on ollut todella raskasta, kun kokonaiskuvan näkee tästä minun kulmastani.

Osalle ei tämä tunnu missään ja niin sen kuuluukin sitten olla. Jokainen eletty ja koettu näkökulma on sielun tasolla tarkoituksella valittu.

Maailmaa ja ihmisiä tämä muuttaa. Aikaa, jota olimme tottuneet elämää se on jo muuttanut. Mutta periksi en anna. En piruuttanikaan.

Myönnän tämän ajan vetäneen minua perässään välillä holtittomastikin, mutta se, mitä voin sanoa aidosti rakkaudella ja ylpeydellä, olen ollut koko tämän ajoittain äärettömänkin raskaan matkan itselleni ja sydämeni äänelle uskollinen.

Olen kulkenut sen mukaan, enkä kenenkään ulkopuolisen ohjauksessa. En pelon tai toisten pelkojen.

Olen ollut välillä polvillani ja tarvinnut ainoaa pimeässä loistavaa valoa ja se on ollut oman sydämeni valo.

Tuo valo löytyy jokaisen sydämestä. Osa tiedostaa sen ja kulkee sen ohjauksessa. Osa ei tiedosta ja niin sen sitten kuuluukin olla ja minun tehtäväni on ymmärtää ja hyväksyä se asia. Jokaisen polku on Pyhä!

Se vaatii ymmärrystä mutta se myös tekee kaikesta ymmärrettävämpää ja helpompaa hyväksyä.

Ihaninta ja arvokkainta tässä kipeän kauniissa matkassa on se, että on ihania sieluja, jotka ovat tulleet lähelle, kietoneet minun valoni omaansa. Pitäneet kiinni ja olleet siinä.

Olemme loistaneet yhä suurempaa ja suurempaa valoa yhdessä pimeään, saaden kaiken hehkumaan kauniimmin, kotoisemmin ja toivorikkaammin.

Olemme lohduttaneet, tukeneet, kannustaneet, taluttaneet, ymmärtäneet ja ennenkaikkea olemme rakastaneet ja tulleet rakastetuiksi.

Rumien agendojen takana on ajatus hajottamisesta ja hallitsemisesta, mutta tässä me yhä olemme. Loistamme valoamme, vaalimme sitä ja ymmärrämme sen arvon.

Likaiset agendatkin tulivat lopulta vain peittämään meiltä valon, jotta löytäisimme sen sydämistämme ja yhdistäisimme tuon kauniin tuikkeen kirkkaaksi loisteeksi, joka valaisee lopulta aivan koko maailman, niin, että pimeys saa sanoa tehtävänsä olevan valmis ja saamme avata verhon kauniiseen todellisuuteen. 

Vetäköön pimeä maailma siis roolinsa rauhassa. Minä luon omaa maailmaani heränneiden sielujen kanssa, askel kerrallaan.

Jokainen kulkee polkuaan. Ja jos jotain lohdun sanoja ja kauneutta voin varmana faktana tarjota, on se tässä; tämä ei ikuisesti jatku. Tämä vuosisatoja rakennettu korttitalo on luotu siihen, että se hajoaa. Luhistuu työnsä tehneenä.

Katsokaa historiaa. Hitleriä ei enää ole. Suomen sodat loppuivat. Hulluja on noussut ja kaatunut. Mutta rakkaus!
Rakkaus on se ainoa, mikä on ikuista. Katsoen tätä näytöstä sivusta, ollen kuitenkin kaikki olevainen.

Ja sillä aikaa, kun he piikittävät toisiaan, pelkäävät ja syyttävät, luo sinä omalla paikallasi kanssamme kaunista maailmaa väreineen ja kukkineen ja erilaisine, kauniine sointuineen.

Luo sitä hymyine ja halauksineen. Luo kanssamme se maailma, jonka on määrä kantaa meidän valoamme, syntyä siitä ja ja olla se ainoa, mikä lopulta jää.

Koska lopulta on vain totuus. Ja totuus ei pala tulessakaan. Ja sen nimeen minä vannon ja olen joka askeleen ottanut. Kanssasi sun. Juha Tapion kappaleen sanoin.

Kuuntele ystäväni tuo kappale. Juha Tapion Kanssasi sun. Siinä on syvä sanoma valosta.Siinä on kirje kotoa.

Rakkautta ja sydämen valoa polullesi
Pauliina

Jaa:

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Social Share Buttons and Icons powered by Ultimatelysocial